Nord Stream

Nord Stream on kaasuputkilinja, joka yhdistää Venäjän Euroopan unioniin Itämeren välityksellä. Putki kuljettaa maakaasua niin yritysten kuin yksityistalouksienkin käyttöön. Uusi kaasuputki on merkittävä tekijä Euroopan energiaturvallisuudelle.

Nord Stream kuljettaa vuosittain jopa 55 miljardia kuutiometriä kaasua. Määrä vastaa yli 25 miljoonan kotitalouden tarpeita.

Nord Stream on enemmän kuin pelkkä kaasuputki. Se on uusi väylä Venäjän kaasuviennille. Hanke toimii lisäksi positiivisena esimerkkinä EU:n ja Venäjän väliselle yhteistyölle tulevaisuudessakin.

Nord Streamista sanottua

”Oikein hoidettuna kaasuputki ja muut energialinkit voidaan kääntää pikemminkin EU:n ja Venäjän myönteistä riippuvuutta ja kehitystä lisääviksi toimiksi.”

Jyri Häkämies
Suomen puolustusministeri
7. huhtikuuta 2008
185. maanpuolustuskurssin avajaisissa

“Georgian sodan johdosta Nord Streamin edistäminen on entistäkin kiireellisempää. Poliittiselta kannalta hankkeen tärkeys jopa kasvaa, ei vähene. Kyseessä on yksi suurista hankkeista, joissa Venäjän Gazprom toimii yhdessä EU:n alueen yritysten kanssa. Tämä on hyödyllistä kummallekin osapuolelle, sillä yhteistyötä tarvitaan, myös kaasun lähteillä Venäjällä.”

Andris Piebalgs, EU:n energiakomissaari
Reuters, 24. syyskuuta 2008

GazpromBASFE.ONE.ON

Nord Streamin talousjohtajan haastattelu

Click to proceed to http://www.executiveinterviews.com/3186-nord-cnbceu/.

Nord Streamin talousjohtaja Paul Corcoran kertoo hankkeen rahoituksesta.

Nord Stream -esitys

Haluatko yleiskatsauksen Nord Streamista?

Katso yleisesityksemme.

© 2008 Nord Stream | Vastuuvapauslauseke