Putkilinja usean valtion vesillä

Nord Stream -putkilinja on rajat ylittävä hanke, mikä tekee siitä monella tapaa ainutlaatuisen. Putkilinja kulkee Venäjän, Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Saksan aluevesien ja/tai talousvyöhykkeiden poikki.

Rakentamisen aloittaminen edellytti lupien saamista kaikista näistä maista. Tästä syystä Nord Stream osallistui laajoihin konsultaatioihin kunkin valtion kanssa varmistaakseen, että putkilinja noudattaa täysin näiden kansallisia lakeja. Edellä mainittujen viiden valtion lisäksi putkilinja saattaa vaikuttaa Viroon, Latviaan, Liettuaan ja Puolaan. Näin ollen myös nämä neljä valtiota olivat mukana konsultaatioprosessissa.

Konsultaatiot yhdeksän Itämeren maan kanssa

YK:n yleissopimus valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista, eli Espoon sopimus, allekirjoitettiin Espoossa vuonna 1991. Sopimus edellyttää, että allekirjoittajamaat arvioivat hankkeiden ympäristövaikutukset suunnittelun varhaisessa vaiheessa. Espoon sopimus edellyttää allekirjoittajamaita ilmoittamaan toisilleen sekä konsultoimaan toisiaan suurissa hankkeissa, joilla tulee todennäköisesti olemaan merkittäviä rajat ylittäviä ympäristövaikutuksia. Espoon sopimuksen mukaisen kansainvälisen konsultaatioprosessin tarkoituksena on antaa kaikille Nord Stream -putkilinjan kohdemaille mahdollisuus tarkastella hankkeen mahdollisia vaikutuksia. Nord Stream toimitti kattavan Espoo-raportin, jossa kuvataan hankkeen mahdolliset rajat ylittävät ympäristövaikutukset. Tämä valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointi edistää koordinoitua lähestymistapaa ympäristönsuojeluun ja antaa suurelle yleisölle ja eri sidosryhmille mahdollisuuden esittää mielipiteensä.

Kattava analyysi Itämeren ekosysteemistä

Espoo-raportti edustaa vuosien kattavaa tutkimustyötä, kenttätutkimuksia ja mittauksia. Raportti on enemmän kuin virstanpylväs hankkeen historiassa; se on myös huomattavan kattava analyysi Itämeren ekosysteemistä ja merenpohjasta putkilinjan reitillä. Nord Streamin Espoo-raportti on julkaistu kymmenellä kielellä ja sen voi ladata tietopankistamme.

Rakennusluvat putkilinjaa varten

Nord Stream tarvitsi rakennusluvat kaikilta viideltä maalta, joiden aluevesien ja/tai talousvyöhykkeiden läpi putkilinja kulkee: Venäjältä, Suomelta, Ruotsilta, Tanskalta ja Saksalta.

Kaikki rakennustöiden aloittamiseen tarvittavat luvat saatiin helmikuuhun 2010 mennessä. Koska hanke saattoi vaikuttaa myös muihin Itämeren maihin, kansainväliset konsultaatiot koskivat myös Puolaa, Liettuaa, Latviaa ja Viroa. Kansallinen lainsäädäntö edellyttää yleensä ympäristövaikutusten arviointia (YVA) ennen kansallisen luvan myöntämistä. Nord Streamin toimeksiantamat laajat tutkimukset Itämeren merenpohjasta ja ekosysteemistä muodostavat pohjan YVA-selostuksille.

Sitoutuminen ympäristövaikutusten minimointiin

YVA-menettelyssä on tavoitteena tunnistaa, ennustaa ja arvioida keinoja lieventää tai ehkäistä ehdotetun hankkeen mahdolliset vaikutukset biofyysiseen ja sosiaalisen ympäristöön. Esimerkkejä ympäristövaikutusten lieventämisestä ovat herkkien alueiden välttäminen, rakennustöiden ajoittaminen siten, että merilintujen lisääntymistä tai kalojen kutemista ei häiritä, sekä sedimenttien leviämisen estäminen kontrolloituja menetelmiä käyttämällä.

YVA-menettely toteutettiin kaikissa niissä maissa, joiden läpi putkilinja kulkee ja joissa tarvittiin rakennus- ja käyttöluvat putkilinjaa varten. Maaliskuun 2009 alkuun mennessä Nord Stream oli toimittanut YVA-selostukset kansallisten hakumenettelyjen mukaisesti. Selostukset perustuivat kattaviin ympäristötutkimuksiin. Nord Streamin Espoo-raportti toimitettiin viranomaisille niihin viiteen maahan, joiden aluevesien läpi putkilinjan reitti kulkee, sekä maihin, joihin hanke voi vaikuttaa.

Itämeren alueen maiden viranomaisten kanssa tehtyjen sopimusten mukaisesti Nord Stream on kehittänyt kattavan ympäristön tarkkailuohjelman, joka käynnistettiin rakennustöiden alkaessa huhtikuussa 2010 ja joka päättyy vuonna 2016.

Käyttäjäehdot

Verkkosivullamme julkaisemamme informaatio on julkaisuhetkellä parhaan tietomme mukaan paikkansapitävää. Nord Stream AG ei kuitenkaan ole vastuussa tämän verkkosivun sisällön täsmällisyydestä. Kaikki ennusteet tai tulevaisuusarviot edustavat tämän hetkisiä odotuksia tulevaisuudesta.

Lisää