Putkista putkilinjaksi

Nord Stream -putkilinja edustaa virstanpylvästä alan teknisessä suunnittelussa. Hankkeella on monitahoinen logistiikkakonsepti, ja sen parissa työskentelee tavarantoimittajia ja alihankkijoita ympäri maailmaa. Nord Stream koostuu kahdesta lähes rinnakkaisesta Itämeren halki kulkevasta putkilinjasta.

Molempien putkilinjojen rakentaminen päättyi aikataulussa

Nord Streamin alihankkijat aloittivat 1 224 kilometriä pitkän kaksoisputkilinjan ensimmäisen linjan rakennustyöt huhtikuussa 2010. Ensimmäinen linja valmistui  toukokuussa 2011 ja se aloitti kaasun kuljetuksen marraskuun 2011 puolivälissä perusteellisen painetestauksen ja käyttöönoton esivalmistelujen jälkeen. Ensimmäisen linjan vieressä kulkevan toisen putkilinjan rakennustyöt aloitettiin toukokuussa 2011 ja rakennustyöt saatiin päätökseen huhtikuussa 2012. Sen on tarkoitus aloittaa kaasun kuljetus vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä. Kummankin linjan kuljetuskapasiteetti on noin 27,5 miljardia kuutiometriä kaasua vuodessa.

Vuoden 2012 loppuun mennessä Nord Streamin molemmat putkilinjat tulevat olemaan käytössä. Yhdessä ne kuljettavat jopa 55 miljardia kuutiometriä kaasua vuodessa.

Itämerelle räätälöity suunnitelma

Molemmat Nord Stream -putkilinjat lasketaan merenpohjaan kolmessa osassa. Putken seinämän paksuus vaihtelee kolmella osuudella kaasun virtaussuunnan mukaisesti. Kaasun paine laskee sen edetessä putkessa. Tästä syystä putkilinjan seinämät ovat paksuimmat sen alkupäässä Portovajan lahdella Venäjällä ja ohuimmat rantautumispaikassa Saksan Greifswaldissa.

Kumpikin putkilinja rakentuu noin 100 000 putkesta. Putkilinjan reitin varrella sijaitsevista viidestä välivarastosta laivataan jatkuvasti betonipinnoitettuja putkikappaleita Nord Streamin rakennuksesta vastaavan kumppanin Saipemin ja sen alihankkijan Allseasin operoimille putkenlaskualuksille. Vuonna 2010 putkilinjan rakentamisen parissa työskenteli eri reittiosuuksilla kolme putkenlaskualusta. Vuoden 2011 puoliväliin asti käytettiin kahta alusta. Saipemin Castoro Sei asentaa loput toisesta putkilinjasta vuoden 2011 puolivälistä vuoden 2012 kolmanteen neljännekseen saakka. Rakentaminen on ajoitettu siten, että sen ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Esimerkiksi hylkeiden lisääntymistä ja kalojen kutemista ei häiritä.

Kolme alusta putkea laskemassa

Saipem järjesti putkilinjojen rakentamista varten kolme putkenlaskualusta, joista kaksi on erityisvarusteluja. Saipemin matalan veden asennuksiin suunniteltu Castoro Dieci työskenteli Saksan Greifswaldin lahdella. Castoro Dieci asensi 28 kilometrin osuuden kummastakin putkilinjasta kesäkuusta lokakuuhun 2010. Allseas-varustamon Solitaire, maailman suurin putkenlaskualus, asensi 342,5 kilometriä kummastakin putkilinjasta syyskuusta 2010 elokuuhun 2011. Dynaamisesti asemoituva Solitaire oli ihanteellinen putkenlaskua varten ruuhkaisella Suomenlahdella. Saipemin Castoro Sei laskee noin 70 prosenttia eli 853,5 kilometriä kummastakin putkilinjasta. Se aloitti työnsä huhtikuussa 2010 ja sai ensimmäisen putkilinjan valmiiksi toukokuussa 2011. Castoro Sei aloitti toisen putkilinjan asentamisen kesäkuussa 2011.

Rakentamisen toteutus

Putkilinjan asennusta valmisteltaessa merenpohja tutkitaan kauko-ohjattavalla ROV-laitteella (Remotely Operated Vehicle). Tällä varmistetaan turvallinen putkilinjan asennus sekä se, että vuosia kestäneen reittitutkimusvaiheen aikana kerätyt tiedot pitävät edelleen paikkaansa. Lisäksi tietyille kohdin putkilinjan reittiä täsmäsijoitetaan kiviainesta, jolla muodostetaan putkelle vakaa pohja. Kiviaines sijoitetaan ennen putkenlaskua erityisaluksilta tarkasti määriteltyihin kohtiin, joissa putkilinjaa on tuettava. Putkenlaskualuksilla asennusprosessiin kuuluu useita vaiheita, kuten putkien viistäminen, hitsaus, testaus ja laskeminen merenpohjaan. Kussakin vaiheessa toimitaan tarkasti ennalta määriteltyjen toimintamallien mukaisesti työn laadun sekä terveys- ja turvallisuusmääräysten noudattamisen varmistamiseksi. Putken asennuksen jälkeen sen oikea asemointi varmistetaan kauko-ohjattavalla ROV-laitteella.

Rakennustöiden valmistuttua kolme putkilinjan osuutta täytetään vedellä ja painetestataan mekaanisen kestävyyden varmistamiseksi. Tämän jälkeen kolme putkilinjan osuutta yhdistetään toisiinsa hitsaamalla ne yhteen veden alla. Yhdistämisen jälkeen putkilinja tyhjennetään vedestä ja täytetään typpikaasulla. Putkiosuudet yhdistetään toisiinsa merenpohjassa kahdessa kohdassa, joissa kaasun suunnittelupaine muuttuu. Ensimmäisen putkilinjan kolmen osuuden liittäminen toisiinsa saatiin valmiiksi kesäkuussa 2011. Toisen putkilinjan testaukset on määrä aloittaa keväällä 2012 ja sen vedenalaiset liitokset on tarkoitus toteuttaa kesällä 2012.

Ensimmäinen linja aloittaa kaasun kuljetuksen vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä. Nord Streamin molempien putkilinjojen on määrä olla toiminnassa vuoden 2012 loppuun mennessä. Yhdessä ne pystyvät kuljettamaan vuosittain 55 miljardia kuutiometriä kaasua.

Käyttäjäehdot

Verkkosivullamme julkaisemamme informaatio on julkaisuhetkellä parhaan tietomme mukaan paikkansapitävää. Nord Stream AG ei kuitenkaan ole vastuussa tämän verkkosivun sisällön täsmällisyydestä. Kaikki ennusteet tai tulevaisuusarviot edustavat tämän hetkisiä odotuksia tulevaisuudesta.

Lisää