Nord Stream AG sopi ensimmäisen rahoituskierroksen uudelleenhinnoittelusta pankkien kanssa

  • Korkomarginaalit yhtenäistettiin toisen rahoituskierroksen kanssa
  • Muutokset toteutetaan ennen lokakuun loppua

27. lokakuuta 2011 | Nord Stream vahvistaa tänään sopineensa hankkeen ensimmäisen rahoituskierroksen yhteensä 3,9 miljardin rahoituksen uudelleenhinnoittelusta lainanantajapankkien kanssa. Nord Stream ryhtyi järjestelyyn yhtenäistääkseen ensimmäisen rahoituskierroksen hinnoittelun toisen, yhteensä 2,5 miljardin euron suuruisen rahoituskierroksen kanssa. Toinen rahoituskierros saatiin päätökseen aiemmin tänä vuonna. Ensimmäinen rahoituskierros allekirjoitettiin alun perin maaliskuussa 2010.

Nord Streamin rahoitusjohtaja Paul Corcoran kommentoi menestyksekästä uudelleenhinnoittelua: “Olemme ilahtuneita saadessamme jälleen näin vahvaa tukea pankeilta, jotka selvästi tunnustavat hankkeemme vankan kaupallisen rakenteen, pitkän aikavälin vakauden sekä Euroopan merkittävimpiä energiayhtiöitä edustavien omistajiemme vahvan ja laadukkaan tuen.” Nord Stream on OAO Gazpromin, BASF SE/Wintershall GmbH:n, E.ON Ruhrgas AG:n, GDF SUEZ S.A.:n ja N.V. Nederlandse Gasunien yhteishanke.

Nord Streamin ensimmäisen putkilinjan rakennustyöt, mukaan lukien liittäminen Venäjän ja Saksan kaasuverkostoihin, on saatu aikataulussa ja budjetissa päätökseen. Toisen putkilinjan rakentaminen etenee etuajassa.

Rahoituksen uudelleenhinnoittelua koskevat muutokset toteutetaan ennen kuun loppua, ja siten yhtenäistetään kahden eri rahoituskierroksen hinnoittelu. Rakentamisen erinomaisen edistymisen ansiosta ensimmäisen rahoituskierroksen riskiprofiili on huomattavasti alhaisempi. Nord Stream sopeuttaa kaupallisten pankkilainojen sekä Hermesin ja Saksan valtion lainatakuuohjelman (Ungebundene Finanzkredite, UFK) lainaosuuksien korkomarginaalit. Italian valtion takaamaa SACE-vientiluottolaitoksen myöntämää lainaa ei hinnoitella uudelleen.

Lataa PDF-tiedosto

Käyttäjäehdot

Verkkosivullamme julkaisemamme informaatio on julkaisuhetkellä parhaan tietomme mukaan paikkansapitävää. Nord Stream AG ei kuitenkaan ole vastuussa tämän verkkosivun sisällön täsmällisyydestä. Kaikki ennusteet tai tulevaisuusarviot edustavat tämän hetkisiä odotuksia tulevaisuudesta.

Lisää